Suru tekee sen, että joskus haukkaat rajusti henkeä ja huomaat, että et ole hengittänyt vähään aikaan.

Suru tekee sen, että sinulla on jatkuvasti kuvottava olo. On nälkä, mutta ei ruokahalua. Kun saat syötyä jotain, meinaat oksentaa sen kaiken ulos saman tien.

Suru tekee sen, että aivosi ja kroppasi ovat pysähtyneet. Kun joku sanoo sinulle jotain, käännät jonkun ajan kuluttua pääsi, sitten hitaasti silmäsi häntä kohti etkä sano mitään tai sitten sanot:"Mitä?". Se tekee sen, että ympäristön huomiointi ja hahmottaminen ei onnistu. Kun kävelet kadulla, tuijotat vain yhteen pisteeseen metriä ennen jalkojasi. Et huomaa autoja, et ihmisiä, et mitään.

Suru tekee sen, että ihmisjoukossa istut hiljaa aurinkolasit silmilläsi vaikka aurinko ei paistakaan. Et halua, että kukaan huomaa turvonneet silmäsi ja tyhjän katseesi.

Suru tekee sen, että joskus parvekkeelta tai kallion kielekkeeltä katsoessasi alas, tulee mieleen pienen pieni ajatus, että tuosta jos hyppäisi, niin se olisi sillä selvä.

Suru tekee sen, että illalla alat vahtia kelloa. Odotat sitä hetkeä, jolloin voit ottaa unilääkkeen, tuon ainoan surusta vapauttajan.

Suru tekee sen, että heräät yöllä kahdelta, kolmelta, neljältä, etkä saa enää unta. Yrität vaipua hiljaisuuteen ja uneen, mutta se on mahdotonta, ajatukset eivät vaivu.

Suru tekee sen, että heräät aamulla kahdeksalta ja makaat kaksi tuntia liikkumatta paikallasi, koska et jaksa etkä halua nousta ylös taas uuteen päivään.

Suru tekee sen, että mietit mikä päivä tänään on ja samalla ajattelet, että sillä ei ole yhtään mitään väliä.

Suru tekee sen, että mietit, että jäätkö tällaiseksi loppuiäksesi vai helpottaako tämä joskus. Oletko vielä joskus oikea ihminen vai oletko vain sureva äiti koko elämäsi ajan.

Tällaisessa ympäristössä rankkasateet ja maanvyöryt ovat tavallisia ja tuhoisia. Osa vuorien rinteistä on näköjään verkotettu maanvyörymien varalle. Asutusten ja teiden yläpuolella olevia ainakin. Mahtaa olla mielenkiintoista hommaa vetää noita verkkoja. Korkealla ja jyrkällä rinteellä keikkumista. En tiedä miten se on tehty, kai siellä ihmiset kiipeilevät, ne ovat nimittäin niin korkeita, että ei sinne mitään nostureita voi viedä.

Yhdellä reissulla ajoimme vesiputouksen ali. Vettä tuli melkoisesti vuorelta ja tie kulki sen putouksen läpi. Kysyin kuskilta, että johtuuko tuo sateesta ja hän kertoi, että ei johdu sateesta, sitä tulee sieltä koko ajan ja että ennen uusien teiden ja tunnelien rakentamista niitä läpiajettavia putouksia oli vaikka kuinka paljon. Eikä ole kuulemma koskaan sattunut sellaista, että veden mukana olisi tullut tuhdimpaakin tavaraa auton päälle.

Näihin korkeuseroihin rupeaa pikkuhiljaa tottumaan. Ylämäet eivät tunnu enää niin raskaille ja on luonnollista, että on ylämäkiä ja alamäkiä.

Eikä enää kouraise vatsanpohjaa niin rajusti, kun istuu auton kyydissä, vuoren rinteellä, mutkaisella pikkutiellä ja metrin päässä on sadan metrin pudotus. Alussa olo oli kuin Linnanmäellä, teki mieli huutaa kuten vuoristoradalla "iiiiiiiiii".

Yhden kauniin kirkon ja hautausmaan ohi on ajettu muutaman kerran ja katsoin kartasta, että sehän on tuossa ihan lähellä. Käveltiin sitten sinne päin ja kulman takaa totuus paljastui, ihan älyttömän jyrkkä ja pitkä mäki oli edessä.

Tässä kuvassa näkyvä kylä on kuvattu ylhäältä vuorelta. Paikan nimi on Lugar de Baixo ja se tarkoittaa tasaista paikkaa. Siis joskus on löydetty sellainen ihme kuin muutaman sadan metrin mittainen tasainen paikka ja kylä on sitten nimetty sen mukaan.

Sadetta ja ukkosta on ollut jo meidän tarpeisiin ihan riittävästi.

Naapurisaarella Teneriffalla on riehunut melkoinen myrsky ja siellä on tullut suuria vahinkoja veden ja maanvyörymien vuoksi. Onneksi välimatkaa on n. 500 km eikä ne myrskyt tulleet tänne.

Sunnuntaisin, jos on hyvä ilma (ja eilen ihme kyllä oli) saaren harrasteautoilijat kokoontuvat autoineen keskustan tuntumaan Estrada Monumentalin varrella olevalle aukiolle.

Tässä kuvia eiliseltä

Kelloista ja ajasta tuli mieleen taas sellainen juttu, että täällä päivä alkaa myöhemmin ja päättyy myöhemmin kuin Suomessa. En tarkoita aikaeroa vaan päivän kulkua. Aamusta on pitkään hiljaista ja illalla meno ja liikenne jatkuu myöhempään.

Normaali työaika täällä esim. konttoreissa alkaa 8.30, sitten klo 12-14 on lounastauko ja työnteko jatkuu klo 17.30 saakka. Isot kaupat ovat tietenkin eri asia. Pienet kaupat ja monet turistipaikatkin, esim. museot, ovat päivällä pari tuntia kiinni.

Ihan pieniä lapsia ja koululaisia näkee vielä illalla yhdeksän jälkeen tulevan perheen mukana kaupasta ja istuvan kahviloissa.

Viimeisimmän retken opas kertoi minulle tästä, kun kysyin. Hän kysyi, että mites Suomessa ja oli ihan järkyttynyt, kun kerroin, että työt alkavat jopa klo 7. Kun kerroin, että työt päättyvät sitten neljältä, niin hän kysyi, että onko se siksi, että tuo on valoisaa aikaa Suomessa. Sitten hän vasta järkyttyikin, kun kerroin, että talvisin valoisaa on tuskin lainkaan, joulun tienoilla ehkä kymmenestä kolmeen. Ja että se on yksi syy, miksi me olemme talven täällä. Hän totesi, että siinä taas yksi syy, miksi hän asuu ja pysyy Madeiralla. Tämä sama opas oli aikaisemmallakin retkellä meillä ja silloin hän kertoi, että palkka ei ole kovin hyvä, työtä ei aina ole, mutta ilmasto ja ihmiset ovat se syy, miksi hän haluaa asua täällä. Enpä ihmettele.

Emme me sitä muusta ole huomanneet kuin ihmisten pukeutumisesta ja vaatekauppojen valikoimista.

Turistit kulkevat edelleen hellemekoissa ja sortseissa ja sandaaleissa, mutta paikalliset ovat jo varustautuneet talveen. Vaatekaupat pursuavat toppatakkeja, villapaitoja, talvikenkiä yms. Ihmisillä on päällään nyt samalla tavalla kuin suomalaisilla Suomessa 20 asteen pakkasessa. Ei voi mitään, mutta kyllä huvittaa. Eilenkin oli lämminta sellaiset 22 astetta ja näin nuoren tytön, jolla oli farkut, paksu takki ja mokkanahkaiset, tekoturkisvuoriset talvisaappaat. Luulisi, että noissa tamineissa olisi tukala olo, mutta ei kai sitten ole.

Täsmälleen päinvastoin oli muutama vuosi sitten keväisessä Irlannissa. Hyytävä tuuli ja kymmenisen astetta lämmintä. Irlantilaiset pistelivät menemään sortseissa ja t-paidoissa ja me mätimme päällemme suurin piirtein kaikki vaatteet, mitä oli tullut mukaan otettua.

Ihminen siis tottuu kaikkeen, lämpötilaankin.

Sen verran on meilläkin aineenvaihdunta muuttunut täällä, että enää ei hiki virtaa vuolaana, kun vähänkin eväänsä heilauttaa. Nyt pystyy jo kävelemään päivällä kohtuullisen matkan. Alussa hiki valui ja vettä kului litra tunnissa, jos vähänkin liikkui.

Juomavettä menee 5 litraa päivässä. Juomaveden ostamme kaupasta, viiden litran pönttö maksaa 69 senttiä. Tiskaamiseen, kahvinkeittoon yms käytämme hanavettä. Itse vesi on kuulemma täällä ihan hyvää ja juotavaksi kelpaavaa, mutta putkisto on vanhaa ja huonokuntoista, ja sen takia hanavettä ei suositella juotavaksi. Kaupasta näkyy paikallisetkin ostavan paljon vettä, joten kai tuo juttu hanavedestä pitää paikkansa.

Ja kun ei tästä päivästä ole mitään kertomista, niin kerron vähän vanhemmasta jutusta.

Yhtenä aamuna huomasin, että vieressä olevassa kauppakeskuksessa tapahtui jotain. Poliisit olivat sulkeneet kadun molemmista päistä ja ovien edessä oli paloautoja ja -miehiä ja ambulansseja. Totesimme, että poliiseilla ei ole mellakkavarusteita päällä eikä rynkkyjä kainalossa, joten voimme turvallisesti seurata tilannetta parvekkeelta. No, eihän siellä kai mitään ihmeitä ollut. Ambulanssiin kannettiin joku ja kaikki virkavallan edustajat häipyivät paikalta. Mutta huvittava juttu oli se, että yksi kunnan mies oli roskisten tyhjennyskierroksella ja yritti väen vängällä mennä jätesäkki kourassaan tyhjentämään ovien edessä olevaa roskista. Poliisi sai tosissaan hätistellä miestä useamman kerran kauemmas. Mies oli siis tunnollinen työntekijä ja häntä estettiin hoitamasta hommaansa. Selitä sitten asia pomolle...

Jalkapallo on täällä ihmisten sydäntä lähellä. Yhtenä iltana oltiin kävelyllä ja telkkarissa oli joku erittäin tärkeä / mielenkiintoinen / muuten vain jalkapallo-ottelu. Joka korttelissahan on pari-kolme kahvilaa. Silloin joka toisen kahvilan terassi oli tupaten täynnä porukkaa ja telkkari auki ja joka toinen oli sitten joko kiinni tai tyhjä eikä telkkari ollut auki. Nauratti kun taisi tulla melkein-maali, ja koko kadunmitalta kuului yhteinen OIHHH!

Olisi mukavaa mennä katsomaan jalkapalloa ihan livenä. Mitään en pelistä ymmärrä, mutta tunnelma olisi varmaan hieno. Pitää sitten vain olla tarkkana, että ääntelee ja kannustaa oikealla hetkellä oikeaa joukkuetta.

Keli on ollut pari viikkoa jokseenkin kurja. Joka päivä on satanut. Lämmintä toki on, mutta kun sadetta tulee vähän väliä, niin ei oikein viitsi ulkona kuljeskella.

Ronaldon (eli CR7-tuotemerkki) museossa oli jalkapalloja yksi vitriini täynnä. Ne olivat ilmeisen tärkeiden otteluiden hattutemppu-maaleja, nimmareita täynnä ja pelin kylteillä varustettuja.

Retki oli kyllä hyvä, kävimme mm. banaaniviljelmällä ja majakassa. Tuli paljon tietoa banaaneista, esim. se, että banaanipuu ei ole puu vaan kasvi. Siinä ei ole varsinaista runkoa, vaan sellaisia ikään kuin lehtiä ja niiden sisällä virtaa paljon vettä. Paria viikkoa ennen poimintaa banaanitertut pussitetaan, että mikään ötökkä tai kosteus ei pääse niitä turmelemaan. Nyt on banaanien poiminta-aika, pitkin maaseutua näkyi ihmisiä sirpit olallaan matkalla kohti viljelmiä.

Toinen reissun maininnan arvoinen paikka oli majakka ihan läntisimmällä niemenkärjellä. Kiipesimme ylös ja nuori mies näytti meille miten majakka toimii. Ylös vei portaat tai oikeastaan tikapuut, sellaiset 30-40 cm leveät ja kerrosten väliset aukot samaa kokoa. Suomessa sinne ei olisi päästetty epämääräistä turistilaumaa kuikuilemaan, mutta täällä sinne mentiin ja ihme kyllä, koko porukka tuli myös ehjänä alas. Sen verran täytyy sanoa, yksityiskohtiin menemättä, että kaikenlaista kulkijaa sitä maailmaan mahtuu...

Ja nyt, vihdoin viimein, flunssa on hellittänyt otteensa. Vielä vähän yskittää, mutta enää ei ole ihan hirveän kipeä olo.

Tässä kuvia eiliseltä reissulta.

Aina sanotaan, että täällä sää voi muuttua äkkiä. Eilen totesimme sen taas kerran olevan totta. Valehtelematta helteinen auringonpaiste muuttui kahdessa minuutissa myrskyksi ja kaatosateeksi. Menimme rantaan, aurinko helotti ja kun käännyimme takaisin mantereelle päin, tuuli niin kovaa, että ei meinannut eteenpäin päästä ja vettä tuli kaatamalla. Ihan noin vain, yks kaks. Noita sateenkaaria näkyi hienosti koko aamupäivän.

Passionhedelmä:

Banaaneja eri vaiheissaan:

Onhan täällä ilmaisia WiFejä, esimerkiksi tuossa viereisessä kauppakeskuksessa, mutta ei sinne viitsi konetta kantaa ja ruveta pankkiasioitaan hoitamaan avoimessa verkossa.

Mitään ihmeitä ei ole tehty, tämäkin viikko on ollut aika sateinen. Flunssa on onneksi jo melkein poissa, nyt jaksaa sentään käydä edes kävelyllä. Pitää vielä vähän kerätä puhtia ja mennä sitten löytöeläintalolle hommiin.

Olen yrittänyt opetella vähän portugalia kun on ollut pakko viettää aikaa kotosalla. Pikku hiljaa ihan jokunen sana on jäänyt päähänkin. Vielä kun uskaltaisi puhua sitä. Osaan tilata kahvia, kaljaa ja syömistä. Automaattisesti kieli vain kääntyy englanniksi, meitäkin yleensä puhutellaan heti sillä kielellä. Kyllähän sen erottaa ihan heti, kuka on turisti ja kuka paikallinen.