Suru tekee sen, että itket. Mikä tahansa sana, muisto, mielikuva, radion kappale, harhautunut ajatus...Ne kaikki tekevät sen, että itket. Ensin tuntuu pakotus silmissä, tuntuu kuin silmät räjähtäisivät ulos päästä ja sitten tulevat kyyneleet. Itket joko vähän aikaa muutaman nyyhkäyksen tai itket niin kauan, että sinun on vaihdettava vaatteesi, koska ylläsi olevat ovat märkänä räästä ja kyynelistä. Itket rumasti. Kasvot vääntyvät niin että sattuu, päästät katkonaista ulinaa, haukot korskuen henkeä, koska nenä, poskiontelot, suu ja kurkku ovat täynnä räkää etkä tahdo saada henkeä. Itket niin, että jalat pettävät altasi ja käperryt sänkyyn tai lattialle huutamaan.

Suru tekee sen, että joskus haukkaat rajusti henkeä ja huomaat, että et ole hengittänyt vähään aikaan.

Suru tekee sen, että sinulla on jatkuvasti kuvottava olo. On nälkä, mutta ei ruokahalua. Kun saat syötyä jotain, meinaat oksentaa sen kaiken ulos saman tien.

Suru tekee sen, että aivosi ja kroppasi ovat pysähtyneet. Kun joku sanoo sinulle jotain, käännät jonkun ajan kuluttua pääsi, sitten hitaasti silmäsi häntä kohti etkä sano mitään tai sitten sanot:"Mitä?". Se tekee sen, että ympäristön huomiointi ja hahmottaminen ei onnistu. Kun kävelet kadulla, tuijotat vain yhteen pisteeseen metriä ennen jalkojasi. Et huomaa autoja, et ihmisiä, et mitään.

Suru tekee sen, että ihmisjoukossa istut hiljaa aurinkolasit silmilläsi vaikka aurinko ei paistakaan. Et halua, että kukaan huomaa turvonneet silmäsi ja tyhjän katseesi.

Suru tekee sen, että joskus parvekkeelta tai kallion kielekkeeltä katsoessasi alas, tulee mieleen pienen pieni ajatus, että tuosta jos hyppäisi, niin se olisi sillä selvä.

Suru tekee sen, että illalla alat vahtia kelloa. Odotat sitä hetkeä, jolloin voit ottaa unilääkkeen, tuon ainoan surusta vapauttajan.

Suru tekee sen, että heräät yöllä kahdelta, kolmelta, neljältä, etkä saa enää unta. Yrität vaipua hiljaisuuteen ja uneen, mutta se on mahdotonta, ajatukset eivät vaivu.

Suru tekee sen, että heräät aamulla kahdeksalta ja makaat kaksi tuntia liikkumatta paikallasi, koska et jaksa etkä halua nousta ylös taas uuteen päivään.

Suru tekee sen, että mietit mikä päivä tänään on ja samalla ajattelet, että sillä ei ole yhtään mitään väliä.

Suru tekee sen, että mietit, että jäätkö tällaiseksi loppuiäksesi vai helpottaako tämä joskus. Oletko vielä joskus oikea ihminen vai oletko vain sureva äiti koko elämäsi ajan.